Kuntatalous on tasa-arvokysymys

Share Button

Monet Tasa-arvovajeen blogiteksteistä ovat koskeneet tai sivunneet kuntien toimintaa. Kuntavaalien alla teemme muutaman noston, joita toivomme tulevien päättäjien huomioivan kuntapoliittisessa päätöksenteossa. Tasa-arvo on talouskysymys ja kuntapolitiikka tarvitsee myös tutkimustietoa päätöksenteon tueksi. Koosteessa on esillä kuntien sote- ja maakuntauudistuksen myötä muuttuva rooli, paikallinen osallistuminen palveluihin, kuntien rooli työnantajana ja palveluntuottajana sekä päivähoito ja omaishoito.

 

 

 

 

 

 

 

 

Siv Sandberg avaa kirjoituksessaan Sote- ja maakuntauudistuksen sukupuolivaikutukset kuntien muuttuvaa roolia. Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta kokonaisuudessaan siirtyy kunnilta maakunnille vuonna 2019. Kunnille jää enää noin puolet henkilöstöstä ja rahoista. Tulevaisuuden kunnille hahmotellaan sivistys-, elinvoima- ja hyvinvointiroolia, mutta tosiasia on, että monen kunnan elinvoima on ja tulee olemaan heikko. Kunnan uuden roolin hahmottamisessa halutaan päästä irti järjestelmäkeskeisestä ajattelusta ja mieltää kuntaa enemmän kuntalaisten, yritysten ja yhteisöjen toiminnan mahdollistajaksi

Professori Anneli Anttonen pohtii blogitekstissään Miksi julkispalvelujen menestystarina halutaan hävittää Suomesta? julkisesti ja paikallisesti tuotettujen palveluiden merkitystä. Julkinen palvelu ei tarkoita vain sitä, että kansalaiset itse rahoittavat ne. Kyse on avoimuudesta, luottamuksesta, osallistumisesta, puolueettomuudesta ja tasa-arvoisuudesta. Kansalaiset osallistuminen lähellä heille tärkeiden palvelujen tuottamiseen on ollut tärkeää. Yhteisöllisyys ja paikallisuus on ominaista etenkin sosiaalipalveluille, jotka eivät  helposti taivu maakuntien sote-byrokratiaan. Jos julkispalvelusta luovutaan ja kuntien toiminta yhtiöitetään sote-uudistuksessa esitetyllä tavalla, siirrymme sellaiseen palvelujen maailmaan, jossa kansalaisilla ei ole paikkaa yhteisen hyvän vaalimiseen. Hallituksen ajamassa hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisten osallistuminen saattaa kaventua huomattavan paljon.

Paula Koskinen Sandberg käsittelee kirjoituksessaan Palkkaeriarvoisuus on juurtunut sopimusjärjestelmäämme sitä, miten kuntasektori tuottaa palkkaeriarvoisuutta. Kuntasektori soveltaa viittä eri päätyöehtosopimusta eri työntekijäryhmiin. Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) piirissä valtaosa työntekijöistä on miehiä. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) piirissä työskentelevistä 90 prosenttia on naisia. Kuntasektorilla työskentelee myös esimerkiksi korkeapalkkainen lääkärien ammattiryhmä, jolla on oma työehtosopimuksensa (LS). Valtaosa naisten tekemästä aliarvostetusta ja alipalkatusta hoivatyöstä tehdään KVTES:in piirissä. Palkkojen ja tehtävien vaativuuksien oikeudenmukaisuutta työehtosopimusten sisällä tai välillä ei ole varmistettu millään tapaa. Yksittäinen kunta on kuitenkin yksi työnantaja, joka on lain mukaan velvollinen kohtelemaan työntekijöitään syrjimättömästi. 

Laura Mankki ja Helena Hirvonen käsittelevät blogitekstissään Yhtiöittäminen ajaa kuntien työntekijät markkinoille kuntien roolia palveluiden tuottajana ja työnantajana. 1990-luvulta alkaen kunnat ovat määrätietoisesti ulkoistaneet, yksityistäneet ja yhtiöittäneet tukipalveluitaan, kuten  siivous- ja ruokapalveluita. Kilpailullisen toiminnan myötä kunnista on tullut paitsi merkittäviä palvelujen ostajia, myös niiden myyjiä julkisomisteisten yhtiöidensä kautta. Siinä missä kunta on taannut henkilöstölleen kohtuulliset työehdot, yhtiöittäminen voi luoda painetta työehtojen heikkenemiselle. Kuntien tuki- ja jatkossa myös sote-palveluiden tulevaisuus palveluyhtiöinä johtaa tutkimuksen perusteella avoimen hyvinvointi(yhteis)kunnan perusteiden haurastumiseen. Riskinä on kuntademokratian kaventuminen, julkisen palvelun muuttuminen epäpoliittiseksi ja julkisen vallan väliintulojen tarve markkinoiden vääristymien korjaamiseksi.

Suvi-Anne Siimes käsittelee blogikirjoituksessaan Päivähoitoon pitää panostaa juuri nyt laadukkaan päivähoidon merkitystä naisten työssäkäynnille. Suomessa puhutaan liian harvoin sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvistä rakenteellisista kysymyksistä. Esimerkiksi päivähoitoasioista pitää kiivailla, sillä niissä on mitä suurimmassa määrin kyse rakennepolitiikasta. Päivähoito vaikuttaa naisten toimeentuloon myös siinä vaiheessa, kun he ovat itse vanhoja. Laadukas ja hyvin järjestetty päivähoito on tärkeä ellei tärkein naisten työssäkäynnin mahdollistaja. Työn syrjässä pysyy sitä helpommin, mitä laadukkaampaa ja turvallisempaa päivähoitoa on tarjolla. Päivähoidon määrään, laatuun ja saatavuuteen pitäisi jaksaa panostaa myös heikon talouskasvun aikoina. Panostukset ovat paljon tärkeämpiä nyt kuin 1980-luvun kultaisten, päivähoito-oikeutta laajentaneiden vuosien aikana.

Liina Sointu käsittelee kirjoituksessaan Kalliit hoivapalvelut, edullinen omaishoito? omaishoidon ja julkisten hoivapalveluiden todellisia kustannuksia. Viime vuosikymmeninä julkisia vanhushoivapalveluja on tehokkuuden ja kustannussäästöjen nimissä karsittu. Omaishoitoon kohdistuu suuria odotuksia ratkaisuna ikääntyvän väestön kasvavaan hoivatarpeeseen. Omaishoito onkin edullinen vaihtoehto, jos sen kustannuksia tarkastellaan huomioiden vain ne rahassa mitattavat kustannukset, jotka hoivasta julkiselle taloudelle aiheutuvat. Hoivasta syntyy väistämättä kustannuksia jollekulle: jonkun on annettava aikaansa ja nähtävä vaivaa sen eteen, että toisen ihmisen välttämättömät tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Jos hoivan kustannukset korvattaisiin hoivaa antaville ihmisille täysimääräisesti ja oikeudenmukaisesti, olisi omaishoivaan varattava valtion ja kuntien budjeteissa moninkertainen summa nykyiseen verrattuna. Omaishoivaa on tuettava runsailla, laadukkailla ja yhtäläisesti kaikkien saatavilla olevilla palveluilla. 

Lue myös:

Tasa-arvoa talousarvioon – sukupuolitietoisen budjetoinnin asiantuntijaseminaari 3.5.2017

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *