Valinnan vankeja?

Share Button

Nykypolitiikkaa ohjaa lähes 70 vuotta vanha uusklassisen taloustieteen ihmiskuva, jonka vastaus eriarvoisuuteen on velvoittaa naiset tekemään parempia valintoja. Tämä visio näkyy myös suomalaisessa perhepolitiikassa.

Jemima Repo

Jemina Repo

Poliittisessa päätöksenteossa esiintyy yhä useammin uusklassisen taloustieteen näkemys, jonka mukaan yhteiskunta koostuu mahdollisiin hyötyihin ja kustannuksiin perustuvia, taloudellisia valintoja tekevistä yksilöistä. Tämä visio näkyy myös perhepolitiikassa. Esimerkiksi perhevapaalla olevien naisten työllistyminen tai ei-työllistyminen nähdään yksilöllisenä valintana. Kotihoidon tukea luonnehditaan ’houkuttimena,’ jonka vuoksi erityisesti matalapalkkaiset naiset jäävät kotiin työmarkkinoille osallistumisen sijaan. Puhe valinnoista kuulostaa helposti arvoneutraalilta ja yksilön vapautta puolustavalta. Se, mitä valintoja tuotetaan ja kenelle, on kuitenkin poliittinen kysymys.

Perheenjäsenten käyttäytymistä lähestyttiin rationaalisen valinnan teorian kautta ensimmäistä kertaa 1960-luvulla. Chicagon yliopiston professori ja nobelisti Gary S. Becker mullisti talous- ja yhteiskuntatieteitä soveltamalla uusklassisen taloustieteen ihmiskäsitystä yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Beckerin mukaan yksilöt eivät pyrkineet optimoimaan hyötyä ainoastaan kuluttajina vaan kaikissa mahdollisissa arkielämän tilanteissa. Beckerin ajattelussa mahdolliset hyödyt ja kustannukset eivät olleet vain rahallisia. Myös aineettomia asioita, kuten aikaa, tunteita, tietoa ja terveyttä, tarkasteltiin hyötyinä ja kustannuksina.

Kun näemme yhteiskunnallisen muutoksen johtuvan puhtaasti yksilöllisistä valinnoista, sivuutamme helposti sukupuolihierarkioita ylläpitävät rakenteet, käytännöt ja asenteet.

Beckerin teoria teki mahdolliseksi altistaa minkä kaiken inhimillisen käyttäytymisen taloudelliselle analyysille. Parisuhteet, harrastukset, koulutus, liikunta, rikollisuus, ajankäyttö, maahanmuutto ja ystävyyssuhteet voitiin yhtäkkiä ymmärtää taloudellisina valintoina, joilla yksilöt pyrkivät maksimoimaan niin kutsuttua inhimillistä pääomaansa.

Myös perheenjäsenten käyttäytymisen oletettiin tottelevan rationaalisen valinnan teorian periaatteita. Beckerin mukaan esimerkiksi avioliitto, lisääntyminen ja avioero voitiin ymmärtää valintoina, joita tehtiin kustannus-hyötyanalyysin avulla. Hän tutki mm. sitä, miten naiset ja miehet pariutuivat ’avioliittomarkkinoilla’ ja miten pariskunnat punnitsivat lasten määrää suhteessa niiden ’laatuun’ perhesuunnittelussa.

Naisten valinnat perhepoliittisissa kysymyksissä olivat Beckerin tutkimusten keskiössä: Beckerin mukaan hedelmällisyys määräytyi laajalti sen mukaan, miten naiset päättivät optimoida lasten tuoman ’emotionaalisen hyödyn’ suhteessa ansiotulojen menetykseen.

Tällainen ajattelu on ongelmallista. Kun näemme yhteiskunnallisen muutoksen johtuvan puhtaasti yksilöllisistä valinnoista, sivuutamme helposti esimerkiksi sukupuolihierarkioita ylläpitävät rakenteet, käytännöt ja asenteet. Becker esimerkiksi selittää 1970-luvulla alkaneen hedelmällisyyden laskun johtuvan naisten palkkatason kohotuksesta, joka teki kotiäitiydestä vähemmän houkuttelevan vaihtoehdon, eikä tuo esiin naisliikkeen tuomia muutoksia.

Samaan tapaan nyky-Suomessa puhutaan paljon siitä, miten kotihoidon tuki ei tarjoa matalapalkkaisille naisille ’houkuttimia’ mennä töihin. Perhe-etuudet nähdään ’kannustinloukkuina,’ joita pitää korjata uusilla kannustimilla, jotka ohjaisivat naisia tekemään ’parempia’ valintoja.

Kannustimet yksinkertaistavat yhteiskunnalliset valtasuhteet yksilöllisiksi ongelmiksi.

Kysymys ei ole siitä, toimivatko kannustimet vai ei. Vaikka ne joskus toimisivatkin, ne yksinkertaistavat yhteiskunnalliset valtasuhteet yksilöllisiksi ongelmiksi, eivätkä sen vuoksi tarjoa riittäviä välineitä valtasuhteiden kyseenalaistamiselle ja muuttamiselle.

Kysymys valinnoista voidaan nähdä diskursiivisesti tuotettuna. Valinnat eivät vain ole olemassa itsessään, vaan niitä tuotetaan jatkuvasti poliittisessa keskustelussa. Miksi esimerkiksi matalapalkkaisten naisten nähdään tekevän ’vääriä’ valintoja, mutta miesten valinnoista puhutaan vähän? Se, kenen valinnat nähdään ongelmana, ei välttämättä kerro totuutta siitä, miten yhteiskunta toimii. Se kuitenkin paljastaa, kenen käyttäytymistä halutaan muuttaa ja mikä poliittis-taloudellinen visio muutospyrkimyksiä ohjaa.

Jemima Repo (VTT) on sukupuolen ja politiikan lehtori Newcastlen yliopistossa ja Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen dosentti. Hänen kirjansa The Biopolitics of Gender (Oxford University Press) ilmestyi vuonna 2015.

Share Button

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *