Perhevapaat ja perheiden monimuotoisuus

Share Button

Perhevapaajärjestelmää tulisi uudistaa, jotta se olisi mahdollisimman toimiva eri tahojen kannalta. Käytännössä tänä päivänä ei enää voida lähteä rakentamaan perhevapaamallia, joka ei huomioisi sitä, että perhe ei ole yksi. Perhevapaauudistus tulisi toteuttaa lapsilähtöisesti – siten, että jokaisella lapsella olisi oikeus samaan määrään perhevapaita perhemuodosta riippumatta.

Anna Moring

 

 

 

 

 

Mitä, jos sinulla ei olisi oikeutta jäädä kotiin oman lapsesi kanssa? Mitä, jos työnantajasi voisi ilmoittaa, että sinun toiveesi vanhempainrahakauden käyttämisestä lapsen syntymän yhteydessä on laiton? Mitä, jos sinun lapsellasi olisi oikeus kahteen kuukauteen vähemmän aikaa kotona kuin naapurin lapsella?

Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on herättänyt viime aikoina laajaa keskustelua ja kritiikkiä. Hallitus on ilmoittanut tähtäävänsä siihen, että sillä olisi uusi perhevapaajärjestelmä valmiina luonnoksena vuoden 2017 loppuun mennessä. 

Mutta millä ehdoilla tätä järjestelmää tulisi uudistaa, jotta se olisi mahdollisimman toimiva eri tahojen kannalta? Todellisuudessa palapeliä kootaan melko harvoista paloista. Käytännössä konkreettisiksi uudistamisen vaihtoehdoiksi jäänevät kotihoidontuen tason laskeminen lapsen toisesta ikävuodesta eteenpäin sekä suuremman osan vapaista kiintiöiminen isälle. Lisäksi useat asiantuntijat ovat todenneet, että varhaiskasvatuksen laadun parantaminen on olennainen osa perhevapaauudistuksen kokonaisuutta.

Käytännössä tänä päivänä ei enää voida lähteä rakentamaan perhevapaamallia, joka ei huomioisi sitä, että perhe ei ole yksi.

Perheiden monimuotoisuus on mainittu useissa puheenvuoroissa perhevapaauudistuksen lähtökohtaiseksi oletukseksi. Käytännössä tänä päivänä ei enää voida lähteä rakentamaan perhevapaamallia, joka ei huomioisi sitä, että perhe ei ole yksi. Tältäkään osin asiat eivät kuitenkaan ole täysin yksiselitteisiä eivätkä yksinkertaisia.

Monimuotoisten perheiden perhevapaiden uudistustarpeita pohtinut Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on julkaissut mietinnön siitä, miten erilaiset perheet tulisi perhevapaita kehitettäessä huomioida. Mietinnössä linjataan muun muassa, että yhden vanhemman perheessä ainoalla vanhemmalla, vaikka hän ei olisi isä, tulisi olla oikeus käyttää myös isäkiintiötä vastaavat vanhempainrahapäivät.  Adoptioperheiden perhevapaat pitäisi saattaa samalle tasolle muiden perheiden kanssa. Sateenkaariperheissä vapaiden jakamisen mahdollisuus tulisi ulottaa kaikkiin lapsen tosiasiallisiin vanhempiin. Monikkoperheissä isyysrahan tulisi olla lapsikohtainen, ei raskauskohtainen.

Kaikki nämä ovat hyviä uudistuksia. Niiden lähtökohtana on kuitenkin se, että kun lapsi syntyy tai saapuu perheeseen, hänen *vanhemmilleen* syntyy oikeus perhevapaisiin. Tämä lähtökohta itsessään on perheiden valinnanvapautta rajoittava ja asettaa väkisinkin, vaikka kuinka säätäisi, jotkut lapset eriarvoiseen asemaan perhemuodon perusteella.

Kaikki nämä haasteet ratkeaisivat, jos perhevapaat muutettaisiin lapsikohtaisesti.

Kaikki nämä haasteet ratkeaisivat, jos perhevapaat muutettaisiin lapsikohtaisesti. Tässä mallissa jokaisella syntyvällä lapsella olisi oikeus samaan määrään vanhempainrahapäiviä riippumatta siitä, minkälaiseen perheeseen hän syntyy tai saapuu adoptoituna. Perhevapaiden käyttämisestä voisivat päättää lapsen huoltajat, mutta itse oikeus perhevapaisiin – kotona läheisen ihmisen toimesta hoidetuksi tulemiseen – olisi tarinan päähenkilöllä eli lapsella. 

Olen nimennyt tämän ajatuksen raha seuraa lasta -malliksi, ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä. Mallissa jokainen perheeseen tuleva lapsi saa käytettäväkseen 350 arkipäivää ansiosidonnaisesti korvattua vanhempainrahaa. Jos lapsia syntyy tai saapuu kerrallaan kaksi tai useampia, monikkokorotus on 78 päivää ensimmäistä seuraaville lapsille.

Lähtökohtaisesti vapaat on jaettu tasan lapsen vanhempien kesken (175 päivää molemmille vanhemmille), mutta vanhemmat voivat päättää omien päiviensä luovuttamisesta joko toiselle vanhemmalle tai muulle läheiselle, esimerkiksi isovanhemmalle tai omalle puolisolleen. Kummallekin vanhemmalle on kuitenkin lähtökohtaisesti kiintiöity oma osuutensa, jota ei voi muille luovuttaa.

Tämän mallin esikuva on Ruotsissa, jossa perhevapaajärjestelmä toimii melko mallikelpoisesti kaikenlaisten perheiden kannalta. Huomattavaa on myös, että Ruotsissa isät käyttävät jo 25% kaikista perhevapaista. Vastaava luku Suomessa on 9,5% ansiosidonnaisista perhevapaista ja tämä osuus itse asiassa laski vuodesta 2015 vuoteen 2016. Kiintiöimättömien ansiosidonnaisten vanhempainrahojen osalta isien käyttämä osuus on 1,7%. Isille kiintiöityjen vapaiden roima nostamisen onkin nähdäkseni oltava olennainen osa perhevapaiden uudistamista.

Perhevapaat tulee uudistaa tavalla, joka huomioi lasten yhdenvertaisuuden perhemuodosta riippumatta.

Jos perhevapaita ajatellaan lapsen edun kannalta, merkittävin asia lapselle on mahdollisuus luoda hyvä ja vakaa suhde niihin ihmisiin, jotka hänen elämässään tulevat merkittävässä roolissa olemaan. Tämä tarve ei katso juridiikkaa, ei byrokratiaa eikä edes lapsen tai vanhemman asuinpaikkaa. Siksi on hienoa, että jo nyt vanhempainvapaiden pitäminen on jo mahdollistettu etävanhemmille. Uudistuksessa oikeutta vanhempainvapaisiin tulee vielä nykyisestä laajentaa. 

Perheiden monimuotoisessa todellisuudessa pysyvä yksikkö on lapsi, ja hänen tarpeensa hoivaan ja huolenpitoon. Perhevapaat tulee uudistaa tavalla, joka huomioi lasten yhdenvertaisuuden perhemuodosta riippumatta.

Anna Moring (FT) on väitellyt perheihanteista 2000-luvun Suomessa. Tällä hetkellä Moring toimii projektipäällikkönä Monimuotoiset perheet -verkoston Kaikkien perheiden Suomi -hankkeessa ja kerää työkseen tietoa perheiden monimuotoisuudesta päätöksentekijöiden ja palvelujärjestelmän kehittäjien sekä työelämätoimijoiden käyttöön.

Teksti on osa Tasa-arvovajeen perhevapaasymposiumia. Lue kaikki tekstit täällä!

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *