Talous sanelee perhevapaauudistuksen raamit

Share Button

Talouteen ja työllisyyteen liittyvät tavoitteet ja puhetavat määrittävät keskustelua perhevapaauudistuksesta. Perhevapaamalli, joka todennäköisimmin nostaa työllisyyttä ja rasittaa julkista taloutta vähiten, ei välttämättä edistä sukupuolten tasa-arvoa.

Anna Elomäki ja Hanna Ylöstalo

 

 

 

 

 

Perhevapaauudistus nytkähti eteenpäin elokuun lopussa, kun hallitus ilmoitti budjettiriihen yhteydessä aloittavansa uudistuksen valmistelun. Sen on määrä astua voimaan vuonna 2019. Sekä hallitus että perhevapaauudistusta vaativat työmarkkinajärjestöt ilmoittavat tavoittelevansa naisten työmarkkina-aseman parantamista ja hoivavastuun jakamista.  Tasa-arvotutkijat ja naisjärjestöt ovat ajaneet tasa-arvoa edistävää ja hoivavastuuta tasaavaa perhe­vapaauudistusta vuosikausia. Uudistus on ottanut tuulta ­alleen vasta, kun perhe­vapaat on alettu ymmärtää eko­nomeja, oikeistoa ja elinkeino­elämää kiinnostavana työllisyys- ja talouspoliittisena kysymyksenä.

Perhevapaista käytävän keskustelun lähempi tarkastelu paljastaa, että sukupuolten tasa-arvo on jäämässä talouden ja työllisyyden jalkoihin. Hallituksen ilmoittamat lähtökohdat asettavat uudistukselle tiukat talouteen liittyvät raamit. Perhevapaauudistus tulee toteuttaa kustannusneutraalisti eli se ei saa lisätä julkisen talouden menoja. Lisäksi uudistuksella tulee olla työllisyyttä vahvistavia vaikutuksia. Juuri työllisyyden lisääminen motivoi myös monia muita perhevapaakeskusteluun osallistuneita toimijoita.

Sukupuolten tasa-arvosta ja hoivavastuun jakamisesta on tullut perhevapaakeskustelussa koristeita, joiden avulla edistetään talouteen liittyviä tavoitteita.

Sukupuolten tasa-arvosta ja hoivavastuun jakamisesta on tullut perhevapaakeskustelussa koristeita, joiden avulla edistetään talouteen liittyviä tavoitteita. Tasa-arvon nimissä on myös esitetty selviä heikennyksiä naisten, perheiden ja lasten asemaan.

Keskittyminen talouteen on muuttanut perhevapaakeskustelun käsitteitä. Yleistynyt tapa puhua kotihoidontuesta  kannustinloukkuna suuntaa huomion työmarkkinoihin ja yksilöiden valintoihin sekä motivaatioon tehdä työtä. Naisten ja miesten epätasa-arvoiset taloudelliset asemat ja lapsiperheiden köyhyys jäävät sivuun.

Talouden ensisijaisuus näkyy myös uudistustarvetta perustelevassa tiedossa, jossa korostuvat työllisyystilastot. Tärkeä tutkimustieto perhevapaiden käytön suhteutumisesta vanhempien koulutustaustaan ja työmarkkinatilanteeseen sekä vanhempien omista näkemyksistä ovat vähemmän näkyvässä roolissa. Tutkimusten mukaan sekä pisimpään kotihoidontukea käyttävät äidit että vähiten perhevapaita käyttävät isät ovat useimmiten vähän koulutettuja, pienituloisia ja heikossa työmarkkina-asemassa. Ellei tutkimustietoa huomioida laaja-alaisesti on vaarana, että perhevapaauudistus toteutetaan koulutettujen ja hyvässä työmarkkina-asemassa olevien vanhempien ehdoin. Tällaisissa perheissä isät todennäköisemmin käyttävät heille kiintiöidyn vapaan ja äidillä on vakituinen työpaikka johon palata.

Talousnäkökulma näkyy myös pyrkimyksenä kustannusneutraaliuteen. Tavoite heijastaa piintynyttä ajatusta siitä, ettei sukupuolten tasa-arvo saisi maksaa

Talousnäkökulma näkyy myös pyrkimyksenä kustannusneutraaliuteen. Tavoite heijastaa piintynyttä ajatusta siitä, ettei sukupuolten tasa-arvo saisi maksaa. Kustannusneutraaliuden tavoittelu on johtanut siihen, että THL:n kehittämä ja naisjärjestöjen pitkään ajama 6+6+6-malli, jossa kuuden kuukauden isille korvamerkitty vapaa yhdistyy ansiosidonnaisen vanhempainrahakauden pidennykseen, on tuomittu liian kalliiksi. THL:n syyskuun puolivälissä julkaiseman tutkimuksen mukaan sukupuolten tasa-arvo etenee vain isyysvapaita pidentämällä. Tämä on kuitenkin hankala toteuttaa kustannusneutraalisti, ilman vanhempainrahakauden pidentämistä.

Koska kaikki isät eivät tule käyttämään heille kiintiöitävää osuutta, isäkiintiön merkittävä kasvattaminen ilman vanhempainrahakauden pidentämistä heikentäisi äitien, perheiden ja lasten tilannetta. Mikäli isä jättää kiintiönsä käyttämättä, tipahtaa äiti kotihoidontuelle nykyistä aiemmin. Verrattuna nykytilanteeseen perheen tulot putoavat ja äidin taloudellinen itsenäisyys kärsii. Tutkimustiedon valossa näin kävisi useammin jo muutoinkin pienituloisissa perheissä.

Perhevapaamalli, joka todennäköisimmin nostaa työllisyyttä ja rasittaa julkista taloutta vähiten, ei välttämättä edistä sukupuolten tasa-arvoa.

Perheiden valinnat ovat sidoksissa sukupuolten työnjaon pitkään historiaan, jonka ei voi olettaa muuttuvan taikaiskusta. Perhevapaauudistus on tarpeen, mutta sen lähtökohtana tulisi olla tutkimukseen perustuva ymmärrys perheiden, työelämän ja yhteiskunnan sukupuolittuneista rakenteista ja pyrkimys niiden muuttamiseen tasa-arvoisemmiksi. Tasa-arvoa ei myöskään tulisi nähdä kustannuksena vaan investointina hyvinvointiin. Perhevapaamalli, joka todennäköisimmin nostaa työllisyyttä ja rasittaa julkista taloutta vähiten, ei välttämättä edistä sukupuolten tasa-arvoa.

Anna Elomäki (FT) ja Hanna Ylöstalo (YTT, dosentti) ovat Tasa-arvovajeen perustajia. He työskentelevät tutkijoina Helsingin yliopistossa.

Teksti on muokattu Helsingin Sanomissa (18.3.2017) otsikolla Perhevapaita ei tule uudistaa talouden ehdoin julkaistusta Vieraskynä-tekstistä.

Teksti on osa Tasa-arvovajeen perhevapaasymposiumia. Lue kaikki tekstit täällä!

Share Button

Kommentit

  1. Hei Anna ja Hanna

    Olette ihan ydinasioissa kiinni. Tässä kriittisiä kysymyksiä:

    1) Ette kovin suoraan kerro, mikä olisi mielestänne hyvä tapa edetä, mutta tulkitsen teitä niin, että haluaisitte 6+6+6-mallin ilman muita muutoksia. Ainakaan ette ehdota muuta. Onko näin? Jos vastaus on kyllä, herää kysymys, onko tämä ollenkaan hyvä tapa. Se tarkoittaisi todellakin ehkä marginaalista isien perhevapaapäivien kasvua. Julkistalous heikkenisi ja keskeinen epätasa-arvon lähde, naisten heikommat työurat ja siksi pienemmät tulot ja eläkkeet, jäisi pitkien kotihoidontukijaksojen myötä ennalleen. Emme saavuttaisi mitään ja kestävyysvaje olisi entistä suurempi. Totta kai 6+6+6-malliin on ”varaa” jos niin halutaan tehdä, mutta ilman puuttumista kotihoidon tukeen emme lisää tasa-arvoa.

    2) Mitä ovat ”oikeistolaiset” tavoitteet? Puhutte myös ”ekonomien” (tarkoitatte varmaan ekonomisteja) tavoitteista ja elinkeinoelämän tavoitteista. Tarkoitatteko naisten työllisyysasteen nostamista? Se on ainakin useilla ekonomisteilla todella merkittävä tavoite, koska se palvelee sekä hyvinvointivaltion rahoitusaseman vahvistamista että tasa-arvoa. Molemmat ovat oman toimintani keskeisiä tavoitteita. Niitä voi tavoitella molempia ihan itsensä vuoksi, eivätkä ne tietenkään syö toinen toistaan, ihan niin kuin urheilukin voi olla sekä hauskaa että terveellistä. Ruotsin hallitushan juuri toteutti tätä tavoitetta lopettamalla kotihoidon tuen. Tuo päätös tulee entisestään lisäämään naapurimaan etumatkaa naisten ja miesten tuloilla mitatussa tasa-arvossa. Tätä (oikeistolaista?) tavoitetta (kotihoidon tuen lopettamista) kannattivat Ruotsin Riksdagissa koko vasemmisto, ympäristöpuolue ja keskustapuolue, vastustavalla kannalla olivat moderaatit ja Ruotsi-demokraatit.

    3) Tästä tullaan viimeiseen kysymykseen: miksi ihmeessä ette ota kantaa kotihoidon tukeen? Mitä sille pitäisi mielestänne tehdä? Kotihoidontuen pitkä käyttöhän nimenomaan luo kannustinloukun, joka kertautuu vähän koulutettujen naisten heikkoina työurina. Viittaatte THL:n tutkimukseen kotihoidon tuen käyttäjien heikosta työmarkkina-asemasta, ja mielestänne tällainen tieto on jäämässä syrjään. Mielestäni sitä tietoa pitää ilman muuta käyttää ja korostaa, mutta siitä pitäisi tehdä tasan päinvastainen johtopäätös: pitkäkestoinen kotihoidon tuki uusintaa köyhien ja vähän koulutettujen naisten ryhmää. Skandinaavisen tasa-arvoajattelun mukainen ratkaisu on tietysti pyrkiä kannustamaan näitä naisia työmarkkinoille ja lapsia päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen. On tietysti totta, ja THL:n tutkimus vahvistaa sen, että osa näistä naisista on mieluummin kotona (THL:n tutkimuksen mukaan työelämästä huilaaminen oli motivaationa kolmanneksella kotihoidontukea käyttävistä naisista). Tämä on surkeaa sosiaalipolitiikan epäonnistumista, ainakin pohjoismaisilla standardeilla. Lapsiin liittyvien vapaiden tarkoitus ei tietenkään ole naisten yleisenä sosiaalitukena toimiminen. Tasa-arvon kannalta verrattomasti parempi suunta on tietysti naisten työssäkäynnin ja oman tulonhankinnan kannustaminen, ei tyytyminen siihen, että kotihoidon tuella pitkään kotona olevat naiset pysyvät taloudellisesti alisteisina. Hyvään skandinaaviseen tasa-arvopolitiikkaan on sitäpaitsi ihan hyvät mahdollisuudet, eikä tutkimus tue THL:n ideologisesti värittyneitä ennakkokäsityksiä siitä, että naisten työllisyysasteen nostaminen olisi mahdotonta. Hyvä askel voisi esim. olla: 6+6+6 ja sitten vielä 6 kk kotihoidontukea, kunnes lapsi täyttää 2 vuotta.

  2. Hei Juhana, kiitos paljon keskustelun jatkamisesta!

    Tekstimme tarkoitus oli analysoida perhevapaita käsittelevää julkista keskustelua ja hallituksen uudistukselle asettamia raameja sekä niiden vaikutusta uudistuksen suuntaan, ei esittää politiikkasuosituksia.

    On tärkeää keskustella perhevapaauudistuksen suuntalinjoista ja toimenpiteistä, ja on paljon sosiaalipolitiikam ja perhepolitiikan tutkijoita, jotka ovat osallistuneet keskusteluun omaan tai muiden tutkimukseen perustuen. Samaan aikaan on tärkeää keskustella myös uudistuksesta käydystä keskustelusta ja pohtia sen kehysten ja käsitteiden muutoksia: tapa jolla ongelma ymmärretään vaikuttaa siihen, millaisia ratkaisuja etsitään. Tämä on se meitä eniten kiinnostava kysymys, johon oma tasa-arvopolitiikan muutosta käsittelevä tutkimuksemme kytkeytyy ja joka oli tekstimme keskiössä.

    Toki meillä on omat näkemyksemme siitä, mihin suuntaan perhevapaita pitäisi kehittää, mutta varsinaista ehdotusta perhevapaiden uudistamiseksi emme ole koskaan yhdessä tai erikseen kehittäneet.

    Tasa-arvoa ja taloutta koskevat tavoitteet ovat toisinaan yhteneväisiä, mutta perhevapaauudistuksen yhteydessä näin ei välttämättä ole – ei ainakaan kaikkien tasa-arvotavoitteiden kohdalla. Tekstissä olemme tuoneet esiin tasa-arvonäkökulmasta keskeisiä asioita, joiden tulisi mielestämme olla uudistuksen keskiössä. Yksi näistä on hoivan jakaminen. Tutkimukseen perustuen näemme, että isien kiintiön kasvattaminen on tähän paras tapa. Kirjoituksessa toimmekin esiin syitä siihen miksi tämä vaatii myös ansiosidonnaisen vanhempainrahakauden pidentämistä. Tästä syystä tuemme ansiosidonnaisen vanhempainpäivärahan uudistamista 6+6+6 mallin mukaisesti. Tutkimukset osoittavat isien käyttävän eniten heille kiintiöityjä vapaita, joten on perusteltua olettaa, että mallin seurauksena isien perhevapaiden käytön lisääntyminen ei jäisi “marginaaliseksi”.

    Kysymyksesi kotihoidontuesta on tärkeä, koska sen vaikutukset sukupuolten tasa-arvoon ovat merkittävät. Meistä kumpikaan ei ole kotihoidontuen ystävä juuri sen takia, että tutkimukset ovat osoittaneet sen köyhyysloukuksi naisille. Tuen lyhentämistä suunniteltaessa on tärkeä pohtia syitä pitkän kotihoidon taustalla ja pyrkiä vaikuttamaan niihin. Huoli päivähoidon laadusta on näistä yksi, eivätkä hallituksen tekemät leikkaukset ole tilannetta parantaneet. Se, että 1/3 kotihoidontuella olevista naisista kertoo motivaatiokseen työelämästä huilaamisen ei välttämättä kerro epäonistuneesta sosiaalipolitiikasta vaan työelämän ongelmista. Katja Revon ja Johanna Lammi-Taskulan blogissa tästä aiheesta lisää.

    Lopuksi haluamme huomauttaa, että kaikki tutkimus, myös taloustiede, sitoutuu joihinkin lähtökohtiin ja taustaoletuksiin tästä maailmasta ja on siksi aina jossain määrin “ideologisesti värittynyttä”. Yksi Tasa-arvovajeen tärkeimmistä tehtävistä on tuoda julkiseen keskusteluun eri tieteenalolla tuotettua tutkimustietoa tasa-arvosta ja taloudesta, sillä uskomme monitieteisen keskustelun vievän meitä kaikkia tieteenharjoittajia eteenpäin.

    Terveisin,
    Anna ja Hanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *