Hallitus piti lupauksensa ja tarjoili tasa-arvo-ohjelmassaan pettymyksen

Share Button

Hallitus sai vihdoin julkaistua strategisen tasa-arvo-ohjelmansa. Tasa-arvovaje analysoi, mitä ohjelma tarkoittaa tasa-arvopolitiikalle. Arvosana ei ole korkea. Ohjelma tarjoaa tasa-arvolle vähemmän, halvempaa ja huonompaa paketoituna näennäiseen toimeliaisuuteen. Tasa-arvo jää abstraktiksi arvoksi, jolla on merkitystä vain suhteessa kansallisiin päämääriin.

Tasaarvovaje_yhteiskuvaWEB

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa odotettiin ennennäkemättömän hartaasti. Hallitusohjelman leikkausten on analysoitu vievän tasa-arvoa taaksepäin. Sen on arvioitu heikentävän naisten työllisyyttä, vahvistavan hoivan sukupuolittunutta jakautumista yhteiskunnassa ja lisäävän tiettyjen naisryhmien köyhyyttä. Hallituksen työllisyyttä ja yrittäjyyttä tukevat toimet ovat olleet sukupuolisokeita.

Vaikka ohjelman valmistelu kesti luvattua kauemmin, odotukset eivät olleet korkealla: Olihan tasa-arvoasioista vastaava ministeri Juha Rehula arvioinut Kuinka mitata sukupuolen tasa-arvoa? -seminaarissa eduskunnan pikkuparlamentissa, että luvassa olisi “pettymys kaikille” (21.4.2016).

Tasa-arvovaje lähti kuitenkin lukemaan ohjelmaa avoimin mielin: kyseessä on sentään suomalaisen tasa-arvopolitiikan tärkein ohjaava asiakirja. Ohjelma on poliittinen sitoumus tasa-arvon edistämiseen hallituksen jäljellä olevien kolmen vuoden ajalle.

Olemassa olevien käytäntöjen toistoa

Varsinaisen tasa-arvopoliittisen sisällön analyysin lisäksi kysymme:
– Mitä strateginen ohjelma tarkoittaa tasa-arvopolitiikalle?
– Miten tasa-arvolle käy strategisuuden ja talouskuripolitiikan ristipaineessa?
– Mitä välineitä hallituksen tasa-arvo-ohjelmalla on tarjottavanaan tässä haastavassa taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa?

Kriittisiä ääniä on jo kuulunut tutkijoiden, oppositiopolitiikkojen ja tasa-arvoviranomaisten taholta.

Rehulan varoitus piti paikkansa. Ohjelma tosiaan oli pettymys. Se tarjoaa tasa-arvolle vähemmän, halvempaa ja huonompaa paketoituna näennäiseen toimeliaisuuteen. Vertailu aiempiin tasa-arvo-ohjelmiin paljastaa ohjelman puutteet sekä tavan, jolla se latistaa tai ohittaa kokonaan tasa-arvopolitiikan sovitut linjaukset ja toimintatavat.

Vaikka uuden tasa-arvo-ohjelman teemat ovat tuttuja aiempien hallitusten tasa-arvo-ohjelmista, monia keskeisiä alueita on jätetty pois, valitut teemat ymmärretään kapeasti ja ehdotetut toimenpiteet ovat lähinnä jo olemassa olevien käytäntöjen toistoa.

Erityisen tärkeää on verrata uutta ohjelmaa valtioneuvoston tasa-arvoselontekoon, joka asettaa suomalaisen tasa-arvopolitiikan linjaukset ja tavoitteet vuosille 2010-2020.

Puuhakas vaikutelma

Hallituksen tasa-arvo-ohjelma on ennen kaikkea strateginen. Juha Sipilän ja Rehulan allekirjoittamassa esipuheessa määritellään epäsuorasti strategisen merkitys tasa-arvo-ohjelmassa: ”Hallitusohjelman luonnetta mukaillen tasa-arvo-ohjelmasta on pyritty tekemään tiivis, konkreettisiin toimiin keskittyvä kokonaisuus, jonka asettamien tavoitteiden saavuttaminen on realistista”.

Konkreettisimmin strategisuus näkyy tasa-arvo-ohjelman pituudessa: lyhyeen ohjelmaan on valittu kuusi tasa-arvon aihealuetta, joista jokaiseen liittyy muutama pidemmän aikavälin ja muutama hallituskauden aikainen tavoite, sekä täsmällisiä toimenpiteitä. Toimenpiteet ovat hallitusohjelman kanssa yhdenmukaisia.

Pitkän aikavälin ja hallituskauden tavoitteiden kirjaaminen on uutta ja niiden asettaminen on sinänsä positiivista. Suomen toimenpidekeskeisissä tasa-arvo-ohjelmissa niitä ei ole juuri ollut.

Kokonaisuudessaan tavoitteet ovat kuitenkin löysiä ja epätarkkoja ja jättävät paljon toivomisen varaa.

Tavoitteet ovat konkreettisia, ja toteutuksesta vastaavat ministeriöt on nimetty. Kokonaisuudessaan tavoitteet ovat kuitenkin löysiä ja epätarkkoja ja jättävät paljon toivomisen varaa. Tasa-arvovaltuutettu onkin twiitannut, että tasa-arvo-ohjelma sisältää lähinnä asioita, jotka jo ovat tasa-arvolainsäädännössä. Asiat, jotka ovat jo laissa eivät tarvitse ohjelmaa vaan toimeenpanoa ja poliittista painetta.

Strategisuus antaa kuitenkin puuhakkaan vaikutelman ja viestii toimeliaisuutta ja päättäväisyyttä. Tasa-arvo-ohjelmassa esitetään toimintaa: ohjelma vilisee ”vahvistetaan” ja ”edistetään” -tyyppisiä ilmauksia. Samalla siitä puuttuvat todelliset panostukset tasa-arvon edistämiseen, esimerkiksi taloudellisten resurssien, tasa-arvotiedon hyödyntämisen tai tasa-arvotoimijoiden vahvistamisen näkökulmasta. Myös lukuisat “pyrkii varmistamaan” -tyyppiset ilmaukset ennakoivat lisää tasa-arvopoliittisia pettymyksiä tällä hallituskaudella.

Tasa-arvon merkityksen ja sisällön määrittely ei napakkaan strategiseen tyyliin mahdu. Ohjelmasta puuttuu sekä tasa-arvon nykytilan ja siihen liittyvien tasa-arvo-ongelmien kuvaus ja analyysi. On mahdotonta asettaa tavoitteita ja valita keinoja tai saavuttaa niitä, jos ei analysoida sitä, mistä ongelmat johtuvat. Tähän tarvitaan tutkimustietoa, jota ei ohjelmassa näy lainkaan.

Toisin kuin edeltäjänsä ohjelma ei määrittele tasa-arvoa. Sen sijaan esipuhe esittää sukupuolten tasa-arvon osana kansallista arvomaailmaa ja tasa-arvon edistämisen osana tulevaisuuden Suomen rakentamista. Tasa-arvo jää abstraktiksi arvoksi, jolla on merkitystä vain suhteessa kansallisiin päämääriin.

Tavoitteeksi paljastuu muualta tulleiden opastaminen “suomalaiseen” tasa-arvomalliin. Epätasa-arvo nähdään “muiden” ongelmana.

Kun tasa-arvo esitetään “yhteisesti jaettuna arvona maassamme”, vaietaan tasa-arvoon liittyvistä ristiriidoista ja konfliktiulottuvuudesta. Vaikeneminen vaikeuttaa tasa-arvoon ja sen edistämiseen liittyvän vastustuksen käsittelyä. Vastustustahan ilmenee kaikilla yhteiskunnan alueilla, myös valtionhallinnossa.

Positiivisena voidaan pitää intersektionaalista näkökulmaa tasa-arvoon: erityisesti maahanmuuttoon liittyvät tasa-arvokysymykset nousevat esiin. Tiettyjen tasa-arvokysymysten, kuten naisen työllisyyden edistämisen ja hoivavastuun jakamisen, näkeminen nimenomaan maahanmuuttajia koskevana kuitenkin vahvistaa oletusta siitä, että “suomalaisten” kesken tasa-arvo on tietyillä alueilla toteutunut. Tavoitteeksi paljastuu muualta tulleiden opastaminen “suomalaiseen” tasa-arvomalliin. Epätasa-arvo nähdään “muiden” ongelmana.

Latistettua tasa-arvopolitiikkaa

Uuden tasa-arvo-ohjelman teemat ovat tuttuja aiemmista ohjelmista ja tasa-arvoselonteosta, mutta niitä on lähes puolet vähemmän. Siinä missä tasa-arvoselonteko vuodelta 2010 tekee konkreettisia linjauksia 11 eri teeman suhteen, on uuteen tasa-arvo-ohjelmaan näistä poimittu kuusi: työelämä, työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, koulutus ja liikunta, naisiin kohdistuva väkivalta, miesten hyvinvointi ja yhteiskunnallinen päätöksenteko (valtavirtaistaminen). Näiden lisäksi työelämä-osiossa käsitellään kapeasti tasa-arvoa päätöksenteossa.

Monet tasa-arvoselonteon teemoista puuttuvat kokonaan, mikä on talouskriisiin ja sukupuolittuneen leikkauspolitiikan kontekstissa valitettavaa. Olisi tarvittu erityisesti toimia, joiden avulla saadaan tasa-arvonäkökulmaa talouspolitiikkaan sekä sukupuolinäkökulmaa köyhyyden vähentämiseen.

Valitettavaa niin ikään on, että uusi tasa-arvo-ohjelma ohittaa tasa-arvoselontekoon kirjatut ja edellisten tasa-arvo-ohjelmien pyrkimykset parantaa tasa-arvotyön organisaatiota ja resursseja. Tasa-arvoselonteko sisältää monia konkreettisia linjauksia tasa-arvoviranomaisten aseman parantamiseksi vuoteen 2020 mennessä. Koska edellinen hallitus ei näitä toimenpiteitä vienyt läpi, olisi Sipilän hallitus ollut velvollinen näihin tarttumaan.

KOHTA 2: Vahvistetaan tasa-arvoa työelämässä

Hallituskaudelle asetetaan kolme tavoitetta työelämän tasa-arvolle: samapalkkaisuusohjelma, ulkomaalaistaustaisten naisten ja miesten työllistymismahdollisuudet ja naisten määrä pörssiyhtiöiden hallituksissa.

Naisten työllisyyden edistäminen ei ole tavoitteena, vaikka työllisyyden nostaminen yleensä on hallituksen keskeinen tavoite. Valitut tavoitteet eivät ole nykyisessä kontekstissa keskeisimpiä tasa-arvon todelliselle edistämiselle. Pienten lasten äitien työllisyys on laskussa, ja leikkauspolitiikan on nähty heikentävän naisten työllistymisen ehtoja. Lisäksi asetetut tavoitteet sivuuttavat Tasa-arvoselonteon linjaukset edistää naisen työllisyyttä tasa-arvoisella talous- ja työllisyyspolitiikalla sekä vähentää vastentahtoista määräaikaista ja osa-aikatyötä.

Varsinaiset toimenpiteet painottuvat maahanmuuttajiin ja pörssiyhtiöiden hallituksiin. Vaikka huomion kiinnittäminen ulkomaalaistaustaisten naisten ja miesten työllisyysmahdollisuuksiin on tärkeää, keskittyminen maahanmuuttajiin samalla kun työelämän muut tasa-arvo-ongelmat sivuutetaan, kertoo ajattelutavasta, jossa epätasa-arvo nähdään muiden ongelmana ja tasa-arvo Suomessa jo toteutuneena. Naisten määrää pörssiyhtiöissä pyritään lisäämään ensisijaisesti yritysten itsesääntelyn kautta. Sipilän hallitus näyttää siten erkanevan edellisen hallituksen kiintiömyönteiseltä linjalta.

Toimenpiteet työelämän tasa-arvon edistämiseksi laajemmin puuttuvat lähes kokonaan. Jo aiemmin hyväksytty samapalkkaohjelma on ainoa toimenpide palkkaerojen kaventamiseen, vaikka arvioinneissa edelliset ohjelmat on todettu tehottomiksi. Segregaation purkamiseen ei ehdoteta kunnollisia toimia.

KOHTA 3: Tuetaan työn ja perheen yhteensovittamista sekä vanhemmuutta

Hallituskauden tavoitteet työn ja perheen yhteensovittamisen ja vanhemmuuden alalla liittyvät vanhemmuuden kustannusten tasaamiseen, työelämän käytäntöihin ja jaettuun vanhemmuuteen erotilanteessa. Hoivavastuun tasaisempi jakautuminen mainitaan vain pitkän tähtäimen tavoitteena. Tasa-arvo-ohjelma vihjaa tässäkin kohtaa, että kyse on “muiden” eikä “meidän” ongelmasta.

Toimenpidetasolla hoivavastuun jakamista edistetään vain maahanmuuttajaperheissä, joissa se nähdään keinona tasa-arvoisen työllistymisen ja opiskelumahdollisuuksien edistämiseen.

Kun hoivavastuun tasaaminen sekä tavoitteissa että toimenpiteissä sivuutetaan, tasa-arvo-ohjelma kääntää selkänsä aiemmalle tasa-arvopolitiikalle.

Todellisuudessa Suomessa ollaan etenkin hoivavastuun epätasaisen jakautumisen vuoksi vielä kaukana pohjoismaisesta ihanteesta: kahden elättäjän ja kahden huoltajan tasa-arvomallista,

Kun hoivavastuun tasaaminen sekä tavoitteissa että toimenpiteissä sivuutetaan, tasa-arvo-ohjelma kääntää selkänsä aiemmalle tasa-arvopolitiikalle. Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen ja isien hoivavastuun tukeminen on ollut tasa-arvopolitiikan näkyvin keino työn ja perheen yhteensovittamisen ja työelämän tasa-arvon alueella vuosien 2004-2007 tasa-arvo-ohjelmasta saakka. Sivuutuksesta seuraa lisäksi ristiriitainen lähestymistapa jaettuun vanhemmuuteen: isien vanhemmuutta tuetaan erotilanteessa, mutta ei pikkulapsiaikana.

Vaikka tavoitteissa puhutaan sukupuolineutraalisti “vanhemmista”, toimenpiteet (kertakorvaus äitien työnantajile, äitiyspäivärahakauden joustavoittaminen) vahvistavat kuvaa naisista ensisijaisina hoivaajina ja politiikan kohteina. Tehokkaasti hoivavastuun jakamista edistävien universaalien hyvinvointipalvelujen kehittämisen sijasta edistetään työpaikkojen perheystävällisiä käytäntöjä. Vallitsevissa sukupuolittuneissa rakenteissa työpaikkakohtaiset käytännöt usein ottavat kohteekseen äidit.

KOHTA 7 Yhteiskunnallisella päätöksenteolla edistetään sukupuolten tasa-arvoa

Sukupuolinäkökulman valtavirtaistaminen kaikkeen päätöksentekoon on yksi pääteema myös uudessa tasa-arvo-ohjelmassa, vaikka itse termi “valtavirtaistaminen” on kadonnut. Vertailu aiempiin tasa-arvo-ohjelmiin paljastaa myös muita muutoksia valtavirtaistamisstrategiassa.

Siinä missä aiemmat tasa-arvo-ohjelmat ovat asettaneet kaikille ministeriöille valtavirtaistettavia hankkeita, uusi ohjelma listaa kuusi valtavirtaistettavaa kärkihanketta/uudistusta. Nämä kaikki sijoittuvat “pehmeille” aloille sekä ministeriöihin, jotka jo muutoinkin suoriutuvat valtavirtaistamisesta hyvin (OKM, STM ja TEM). Valitut hankkeet ovat olleet valmistelussa jo pitkään; sukupuolinäkökulman sisällyttäminen jälkikäteen on todettu vaikeaksi ja sen vaikutukset vähäisiksi.

Uutena ja tervetulleena toimenpiteenä mukana on talousarvion 2016 sukupuolivaikutusten arviointi ja lupaus jatkaa talousarvion sukupuolivaikutusten arvioinnin kehittämistä.

Uutena ja tervetulleena toimenpiteenä mukana on talousarvion 2016 sukupuolivaikutusten arviointi ja lupaus jatkaa talousarvion sukupuolivaikutusten arvioinnin kehittämistä. Olisi kuitenkin tärkeää, että talousarvion suvaa ei nähtäisi tavoitteena itsessään vaan askeleena kohti sukupuolitietoista budjetointia ja talouspoliittista päätöksentekoa.

Pyrkimykset tuoda tasa-arvonäkökulma päätöksentekoon jäävät kaikkiaan puutteellisiksi. Viittaukset lakihankkeiden, kärkihankkeiden ja budjetin sukupuolivaikutusten arviointiin jättävät avoimeksi kysymyksen suvauksen merkityksestä. Sen ei luvata muuttavan politiikan sisältöä. Suvaus näyttäytyy tavoitteena jo itsessään. Lisäksi Tasa-arvo-ohjelma jättää käsittelemättä tutkijoiden, kansalaisjärjestöjen ja kansanedustajien toistuvat pyynnöt arvioida hallituksen leikkauskeskeisen talouspolitiikan kumuloituvat sukupuolivaikutukset.

Valtion vuoden 2016 talousarvion sukupuolivaikutusten arviointi ei tähän riitä, sillä osaa leikkauksista ei ole vielä viety läpi, eikä valtion talousarvio kata kuntataloudessa näkyviä leikkauksia, kuten päivähoidon heikennyksiä ja maksujen korotusta.

Edellä käsiteltyjen kolmen teeman lisäksi hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan ovat päässeet mukaan 4: Edistetään sukupuolten tasa-arvoa koulutuksessa ja liikunnassa, 5: Vähennetään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa sekä 6: Parannetaan miesten hyvinvointia ja terveyttä.

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen koulutuksessa ei enää ole oma teemansa vaan sen rinnalle on nostettu liikunta ja myös esimerkiksi kirjastotoimi. Koulutukseen liittyvän tasa-arvosuunnitteluun liittyy tasa-arvovaltuutetun esittämä kritiikki, että ohjelman toimenpiteet koostuvat jo olemassa olevasta velvoittavasta lainsäädännöstä. Toimenpiteinä tarjoillaan yhä uusien oppaiden kirjoittamista, vaikka tasa-arvosuunnittelun keskeinen ongelma on toimeenpanon, jo olemassa olevan tutkimustiedon hyödyntämisen ja sitä valvovien viranomaisten resurssien puute. Tasa-arvo tutkimuksessa ei ole uuteen tasa-arvo-ohjelmaan mahtunut ollenkaan.

Naisiin kohdistuvan väkivallan poistamista koskevat tavoitteet liittyvät pitkälti Istanbulin sopimuksen toimeenpanoon, mikä osaltaan kuvaa, miten tärkeitä kansainväliset sopimukset ovat suomalaiselle tasa-arvopolitiikalle. Erityisesti aikana, jolloin tasa-arvopoliittinen ymmärrys ja tasa-arvon edistäminen ovat vastatuulessa.

Miesten tasa-arvo on näkyvämpi osa tasa-arvopolitiikkaa kuin aiemmissa ohjelmissa, joissa se ei ole aina ollut oma itsenäinen teemansa. Tätäkin teemaa tarkastellaan kapeammin kuin tasa-arvoselonteossa, jossa mainitaan erotilanteiden ja terveyden ohella isän roolin vahvistaminen perheissä.

Lopuksi

Tasa-arvo-ohjelma olisi voinut olla tasa-arvon unohtamisesta ja naisia kurittavasta leikkauspolitiikasta kritisoidulle hallitukselle keino ottaa virheistä opiksi ja todistaa tasa-arvon tärkeys. Sen sijaan tasa-arvo-ohjelma vahvistaa kuvaa tasa-arvosta piittaamattomasta hallituksesta.

Ohjelma ei tunnista olemassa olevia tasa-arvo-ongelmia eikä hallituksen ja sen ajaman talouskuripolitiikan merkitystä sukupuolten tasa-arvon kannalta.

Ohjelma ei tunnista olemassa olevia tasa-arvo-ongelmia eikä hallituksen ja sen ajaman talouskuripolitiikan merkitystä sukupuolten tasa-arvon kannalta. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa monimutkainen yhteiskunnallinen ongelma, sukupuolten epätasa-arvo, latistuu kouralliseksi latteita toimenpiteitä, jotka eivät riitä kattamaan edes vanhoja tasa-arvopolitiikan tärkeitä aloja, puhumattakaan uusista avauksista.

Lue myös:

Valtiontaloudessa pitää olla tilaa tasa-arvolle

Share Button