Perustili ei syyllistä tai kysele

Share Button

Nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän suurin ongelma ovat kannustinloukut. Perustilimalli on kannustavampi kaikissa tuloluokissa uudistaen hyvinvointivaltiota jakamistalouden tarpeisiin.

Elina Lepomäki

Näyttökuva 2016-06-16 kello 17.31.53
Perustili on kokonaisvaltainen säästämiseen, toimeliaisuuteen ja työllistämiseen kannustava sosiaaliturvamalli. Se uudistaa hyvinvointivaltion tulevaisuuden palvelu- ja jakamistalouden tarpeisiin sekä tuo ihmisille vahvan perusturvan yhä epävarmemmille työmarkkinoille.

Perustili yhdistelee parhaita elementtejä eri perustulomalleista sekä tilipohjaisesta sosiaaliturvamalleista. Malli korvaisi suuren määrän nykyisiä syyperusteisia tukia, kuten opintotuen, peruspäivärahan ja työmarkkinatuen. Tulevaisuudessa se voi korvata myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan sekä osan lakisääteisestä työeläkkeestä. Se mahdollistaa nykyistä korvamerkitymmän elinkaaren aikaisen taloussuunnittelun sekä työn vaihtamisen työksi. Se pitää sisällään myös y-tunnuksen, jolloin yrittäjäksi ryhtyminen on vaivatonta missä tahansa elinkaaren vaiheessa.

Jokainen suomalainen saa 18 vuotta täytettyään perustilin, jolla on 20 000 euron alkupääoma. Jos perustilin saldo vastaa alkupääomaa tai on sitä alempi, perustililtä saa nostaa korkeintaan 600 euroa kuukaudessa. Sillä voi täydentää toimeentuloaan vaivattomasti muun toimeliaisuuden, kuten työnteon tai yrittämisen ohella. Perustilin voi viedä myös pakkaselle. Elinkaaren lopulla perustilin saldon saa itselleen ja negatiivisen saldon saa anteeksi.

Perustilin saldo kertyy aina itselle, joten perustililtä ei kannata nostaa varoja silloin kun niitä ei tarvitse. Perustiliä rahoitetaan työssäkäynnillä. 10 prosenttia bruttopalkasta siirtyy perustilille. Se ei ole vero, sillä perustililtä voi nostaa aina vähintään 600 euroa ulos – riippuen siitä, onko alkupääoma tallella vai ei. Jos perustilille on kertynyt omia säästöjä, alkupääoman ylittävät varat voi nostaa milloin tahansa tililtä.

Perustili ei syyllistä tai kysele, se tarjoaa yksinkertaisesti kannustavammat puitteet työllistyä ja työllistää.

Tuloverot maksetaan silloin, kun tililtä nostetaan varoja ulos. Perustilin vapaat varat voi sijoittaa haluamallaan tavalla tai niillä voi ostaa toisen työtä. Perustililtä toiselle varojen siirtäminen on vaivatonta: järjestelmä suorittaa automaattisesti työnantajamaksut. Vastaanottaja maksaa veronsa, kun hän nostaa varoja omalta perustililtään.

Nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän suurin ongelma ovat kannustinloukut: työn vastaanottaminen vähentää käteen jääviä tuloja siten, että tehdyistä tunneista saatu lisäkorvaus voi jäädä vain muutamaan euroon tunnilta. Perustilimalli on kannustavampi kaikissa tuloluokissa, sillä se sisältää perustuloelementin. Efektiivinen marginaaliverotus on nykyistä alhaisempaa. Perustili ei syyllistä tai kysele, se tarjoaa yksinkertaisesti kannustavammat puitteet työllistyä ja työllistää.

Elina Lepomäki on kansanedustaja (Kok.).

Kirjoitus on osa Tasa-arvovajeen symposiumia Perustulo ja sukupuolten tasa-arvo.

Lue myös:

Perustulon vaikutukset riippuvat elämäntilanteesta

Perustulon rinnalle tarvitaan laadukkaat julkiset palvelut

Perustulo vahvistaa yksilön taloudellista itsenäisyyttä

Share Button

Kommentit

  1. Voisikohan tähän perustiliin yhdistää tasaveron? Ja ennekuin älähdetään sitä, että tasavero on rikkaille kohdistettu veronalennus: Mitäs jos osa tuloista olisi verovapaata?

    Perustilissä henkilö saisi nostaa tililtä enintään 600e/kk (+ mahdollisen ylijäämän). Mitäs jos siirtyisimme nykyisestä verotuksesta malliin, jossa voisi tienata 600e/kk verovapaasti, ja ylimenevästä osasta menisi vaikka 35% tasavero? Jos joku eläisi pelkästään perustilin varassa, sieltä voisi nostaa tuon 600e/kk verottomasti. Jos kävisi palkkatyössä, saisi 600e/kk palkasta verovapaasti, ja lopusta sitten tasavero.

    En osaa suoralta kädeltä sanoa, miten nuo luvut ja prosentit muuttaisi veroastetta verrattuna nykyiseen, mutta niitä voi aina säätää. Idea olisi, että kaikkien verotus laskisi, ja lisätulosta jäisi aina enemmän rahaa käteen, sen sijaan että progressio syö sen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *