Professori Susan Himmelweit: Laadukas hoiva hyödyttää koko taloutta

Share Button

Julkiset hoivapalvelut nähdään usein kustannuseränä ja palveluita leikataan ja tehostetaan. Hoivatyön erityisyydestä ja hoivan merkityksestä taloudelle puhutaan vähän. Tasa-arvovajeen Anna Elomäki tapasi hoivan ja talouden yhtymäkohtia tutkineen taloustieteen professori Susan Himmelweitin kesäkuussa IAFFE:n (International Association of Feminist Economics) konferenssissa Irlannin Galwayssa.

Susan Himmelweit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Miksi taloutta käsittelevissä keskusteluissa pitäisi puhua enemmän hoivasta?

Hoiva on tärkeää, koska sen voi nähdä taloudellisena hyödykkeenä itsessään. Vaikka tavanomainen kapea näkemys taloudesta ei huomioi hoivaa, hoiva on taloudellekin merkityksellinen. Tarvittava palkaton hoiva nimittäin rajoittaa sitä, mitä muuta taloudessa voidaan tehdä.

Kotitaloustasolla tämä on helppo nähdä. Jos perheellä on paljon hoivavelvollisuuksia eikä julkisia hoivapalveluja ole saatavilla, perheenjäsenten mahdollisuudet tehdä muita asioita, mukaan lukien palkkatyötä, ovat rajatut. Tämä pätee myös kansantalouden tasolla. On arvioitu, että palkattoman työn huomioiminen kasvattaisi maasta riippuen bruttokansantuotetta kolmanneksella tai jopa puolella. Kaikki palkaton työ ei tietenkään ole hoivaa, mutta Suomen kaltaisessa taloudessa iso osa siitä on.

Monissa EU-maissa julkisia menoja on leikattu talouskurin nimissä ja julkisia palveluita viedään markkinoille. Mitä hoivalle tapahtuu?

Euroopassa ja muuallakin hyvinvointivaltiot ja julkinen sektori ovat irrottautumassa hoivan tarjoamisesta. Joissain tapauksissa valtio jatkaa hoivan rahoittamista, mutta ostaa palvelut yksityiseltä sektorilta tai antaa ihmisille rahaa ostaa tarvitsemansa palvelut markkinoilta. Hoiva on yksityistynyt myös siinä mielessä, että monet ihmiset joutuvat ostamaan hoivapalveluja ilman valtion tukea. Jos julkisesti tuettuja palveluja ei ole tarjolla, yksilöiden mahdollisuus tehdä palkkatyötä riippuu hoivavelvollisuuksista ja mahdollisuuksista ostaa hoivaa.

Miltä näyttäisi hoivaava ja välittävä talous?

Valtion pitäisi ottaa enemmän vastuuta hoivasta. Tällä hetkellä näen, että paras tapa tähän ovat julkisen sektorin tarjoamat hoivapalvelut. Julkisen sektorin hoivatyöntekijöitä kohdellaan usein paremmin ja he ovat paremmin koulutettuja kuin yksityisellä sektorilla. Hoivaa voisi järjestää myös osuuskuntatoimintana. Pienten lasten vanhemmat joko jakaisivat hoivaa tai palkkaisivat työntekijöitä – toivottavasti hyvin työehdoin.

Yksi kiinnostava seikka hoivassa on se, että työntekijöiden kohtelu vaikuttaa suoraan hoivan laatuun. Tässä mielessä hoiva on erilaista kuin monet muut markkinoilta ostettavat asiat. Tarjotakseen laadukasta hoivaa, työntekijöiden on ensinnäkin oltava hyvin koulutettuja. Heitä pitää myös kohdella hyvin, sillä hoiva merkitsee suhdetta työntekijän ja hoivattavan välillä. Tästä johtuen hoivan tuottavuutta ei voi kasvattaa loputtomasti. Yhden ihmisen tekemää hoivatyötä ja hoivaan rakentuvia ihmissuhteita ei voi levittää liian laajalle alueelle ilman että laatu kärsii.

Suomessa puhutaan tällä hetkellä paljon sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottavuuden kasvattamisesta ja tehostamisesta. Onko keskustelu hakoteillä?

Jotkut hoivan muodot voisivat olla tuottavampia. Toivoisin kuitenkin, että tuottavuuden kasvu käytettäisiin hoivasuhteiden kehittämiseen, ei kustannusten vähentämiseen. Ruokapalvelun tehostaminen voisi tarkoittaa sitä, että kuskit viettäisivät enemmän aikaa vanhusten luona sen sijaan että he veisivät ruokaa useammalle vanhukselle samassa ajassa. Tuottavuuspuhe ei ymmärrä hoivan olemusta, se ei näe mistä hoivassa on kyse. Tuottavuuden lisäämisestä tulisi paljon monimutkaisempaa, jos hoivan ihmissuhdeulottuvuus tunnistettaisiin.

On tapoja tehostaa hoivaa teknologian avulla. Ihmiset eivät joka tilanteessa halua hoivatyöntekijöiden läsnäoloa. Nykyään koneet mittaavat asioita, joihin aiemmin tarvittiin ihmisiä. Joillekin tämä tarkoittaa ihmiskontaktien vähenemistä. Toisille se voi olla vapauttavaakin.

Suomessa julkiset hoivapalvelut nähdään lähinnä kulueränä. Onko tälle näkemykselle vaihtoehtoja?

Hoivaa voi ajatella investointina. Yksi argumentti on, että hoiva lisää tuottavuutta pitkällä aikavälillä. Selkeimmät hyödyt perinteisesti ymmärretylle “pienelle taloudelle” ovat naisten palkkatyön mahdollistaminen ja työpaikkojen luominen. Hoivapalvelujen rahoittaminen tuo hallitukselle verotuloja ja vähentää sosiaalietuuksiin kuluvaa rahaa.

Kollegani tutki tilannetta lastenhoidon osalta Iso-Britanniassa ja tuli siihen tulokseen, että laadukkaan hoivan tarjoaminen on valtiolle nettokustannus – mikäli hoitajille maksetaan sama palkka kuin ala-asteen opettajille. Jos työviikkoa lyhennetään ja työstä maksetaan pienempi mutta silti toimeentulon turvaava palkka (mikä olisi enemmän kuin nykyään), julkisen lastenhoidon järjestäminen maksaisi itsensä takaisin.

Suomessa hallitus on investoinut rakennushankkeisiin samalla kun julkisista hoivapalveluista on leikattu. Mitä jos rahat olisi käytetty hoivapalveluiden parantamiseen?

Olemme eräässä tutkimuksessa arvioineet julkisten hoivainvestointien työllisyysvaikutuksia eri maissa ja verranneet niitä rakennussektorille tehtäviin investointeihin. Suomi ei ollut mukana, mutta tarkastelimme muun muassa Tanskaa.

Jos valtio investoi hoivaan, se luo samalla rahalla paljon enemmän työpaikkoja kuin rahoittamalla rakennushankkeita. Tämä johtuu siitä, että hoiva on työintensiivistä – lähes kaikki investoitu raha menee ihmisten palkkaamiseen. Epäsuoria työpaikkoja sitä vastoin luodaan vähemmän kuin rakennushankkeissa, joissa työtä syntyy myös rakennusteollisuutta palvelevilla teollisuudenaloilla. Mutta vaikka sekä suoraan että epäsuoraan luodut työpaikat otetaan huomioon, hoivainvestointien työllisyysvaikutukset ovat suuremmat. Tämän lisäksi pitää ottaa huomioon työntekijöiden kulutuksesta seuraava piristysruiske taloudelle. Myös se on hoivaan investoitaessa suurempi.

Koska työmarkkinat ovat segregoituneet sukupuolen mukaan, julkiset hoivainvestoinnit luovat enemmän työpaikkoja naisille. Niillä on siten myös työelämän tasa-arvoa parantava vaikutus. Investoinnit rakennusteollisuuteen tuovat työtä lähinnä miehille ja lisäävät siten työelämän epätasa-arvoa. Molemmissa tapauksissa hallitus voisi tietysti pyrkiä varmistamaan, että sekä naiset että miehet hyötyvät luoduista työpaikoista. Sekä hoiva- että rakennusala hyötyisivät segregaation vähentämisestä.

Miksi hallitukset näkevät julkiset hoivapalvelut kustannuseränä, jos tutkimustieto kertoo muuta?

Kyse on tavasta, jolla kansantalouden tilinpito toimii. Siinä erotellaan rahoitustaloustoimet muista julkisista menoista. Rahan käyttäminen rakennuksiin, joissa hoivaa tarjotaan – esimerkiksi hoivakotiin tai päiväkotiin – luetaan rahoitustaloustoimeksi. Rakennuksissa työskentelevien ihmisten palkkaaminen puolestaan luetaan pelkäksi menoeräksi huolimatta siitä, että pitkällä tähtäimen edut huomioiden kyse olisi investoinnista. Tämä tulisi muuttaa.

Minkä viestin haluaisit lähettää päätöksentekijöille?

Kun hyvin kohdellut hoivatyöntekijät pitävät hyvää huolta ihmisistä, koko talous hyötyy. Hoivaa ei pitäisi nähdä pelkkänä kustannuksena.

Susan Himmelweit on Iso-Britannialainen taloustieteilijä ja taloustieteen professori emerita Open Universityssä. Hän on tutkinut muun muassa hoivan ja talouden yhtymäkohtia, kotitalouksien sisäisiä epätasa-arvoisuuksia ja talouspolitiikan sukupuolivaikutuksia.

Lue myös:

Professori Julie Nelson: Talous on sosiaalista huolenpitoa
Kohtaaminen: Talous toisin sanoin

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *