Miksi hallitus ei hyödynnä tarjolla olevaa tietoa sosiaalipalvelujen uudistamisessa?

Share Button

Sote-uudistuksesta käydään keskustelua terveyspalvelut edellä. Uudistustyössä tulisi ottaa huomioon se, mitä sosiaalipalveluista jo tiedetään.

Hanna-Kaisa Hoppania (VTT) ja Olli Karsio (YTM)

bty       Karsio Olli

Sote-uudistuksen julkilausutut tavoitteet ovat ihmisten välisten hyvinvointi- ja terveyserojen vähentäminen, palvelujen saatavuuden ja yhdenvertaisuuden parantaminen, ja kustannusten hillitseminen. Hallituksen keskeisinä aseina uudistuksessa ovat mittavan alueuudistuksen lisäksi valinnanvapauden merkittävä kasvattaminen ja yksityisen palvelutuotannon lisääminen.

Keskustelua uudistuksesta on käyty terveyspalvelut edellä. Sosiaalipalvelut ovat jääneet niiden varjoon. Sote-uudistusta ja valinnanvapautta kartoittava raportti on hyvin niukkasanainen sosiaalipalveluista. Esimerkiksi vanhuspalvelut mainitaan kerran, kun todetaan, että alalla on jo runsaasti muita kuin julkisia tuottajia. Raportin mukaan sosiaalipalveluista ei ole riittävästi tietopohjaa, ja ehdotuksena on lähinnä jatkotyötä ja -selvittämistä.

Tämä on erikoista, sillä tietoa ja tutkimusta on paljon. Tiedämme jo melko paljon sosiaalipalvelujen markkinoistamisesta, sekä niistä asiakkaista, työntekijöistä, kunnista, yrityksistä ja yhdistyksistä, jotka palveluja käyttävät ja tuottavat. Jos tietopohjan puutteellisuudella viitataan sosiaalipalvelujen vaikuttavuuteen, on se pääosin turha huoli. On hyvin epätodennäköistä, että voisimme koskaan saavuttaa samanlaista tarkkuutta sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden arvioinnissa kuin terveyspalveluissa. Muistisairaan vanhuksen hoivaa emme pysty mittaamaan samalla tavoin kuin kaihileikkauksen vaikutuksia. Sen sijaan uudistustyössä tulisi ottaa huomioon se mitä sosiaalipalveluista jo tiedetään.

Muistisairaan vanhuksen hoivaa emme pysty mittaamaan samalla tavoin kuin kaihileikkauksen vaikutuksia. Sen sijaan uudistustyössä tulisi ottaa huomioon se mitä sosiaalipalveluista jo tiedetään.

Esimerkiksi vanhustenpalveluissa markkinoiden kehittyessä toiminta keskittyy suurille kansainvälisille toimijoille sitä selvemmin, mitä raskaammasta hoivasta on kyse. Yhdysvalloissa taas on havaittu, että erityisesti isoissa yrityksissä on enemmän puutteita laadussa kuin voittoa tavoittelemattomissa yksiköissä. Tiedämme myös, että suuret kansainväliset yritykset ovat tehokkaita verosuunnittelussa.

Markkinoiden edellyttämät tarkkaan määritellyt sopimukset myös kasvattavat transaktiokustannuksia ja hälventävät luottamuksen merkitystä sosiaali- ja terveyspalvelujen sopimustilanteissa. Pahimmillaan kokonaistehokkuus heikentyy ja organisaatiokustannukset kasvavat ilman, että saavutetaan selkeitä hyötyjä. Toisaalta väljät sopimukset mahdollistavat voitontavoittelun hoivan kustannuksella.

Kanadalaistutkijat puhuvat sääntelyn ansasta, johon joudutaan, kun tuotanto karkaa julkisen vallan käsistä. Laadun turvaamiseksi luodaan aina vain tarkempaa ja tiukempaa sääntelyä ja valvontaa, mikä taas johtaa paisuvaan byrokratiaan, epätarkoituksenmukaiseen raportointiin ja resurssien vähenemiseen itse hoivatyöltä. Katsaus alan tutkimukseen vuonna 2013 totesikin, että ei ole selkeitä todisteita siitä, että kilpailun ja valinnanvapauden tuominen pohjoismaiseen vanhustenhoivaan olisi hillinnyt kustannuksia tai parantanut laatua.

Tiedämme myös, että Suomessa kynnys saada julkisia vanhuspalveluita on noussut 1990-luvun lamasta asti. Palveluiden piirissä olevat vanhukset ovat yhä huonommassa kunnossa, ja useat ovat muistisairaita, joiden kognitiiviset kyvyt tehdä päätöksiä ovat heikentyneet. Hoivakoteihin päätyvät vanhukset ovat niin huonokuntoisia, että normaalisti heidän omaisensa tekevät valinnat ja sopimukset heidän puolestaan. Näille vanhuksille valinnanvapautta tärkeämpää on riittävän hoivan saanti. Kaikilla ei myöskään ole lähiomaisia, jotka olisivat auttamassa valintojen tekemisessä, ja kaikki omaiset eivät välttämättä osaa tai halua ajaa vanhusten etua.

Tietoa sosiaalipalveluista ja vanhuspalveluista siis on. Tuo tieto ei vain aina tue valinnanvapauden ulottamista kaikkiin sosiaalipalveluihin ja ehkä se ei sen takia ole kovin mieluista tietoa valinnanvapautta ajavalle hallitukselle.

Ehdotuksia sote-valmistelijoille:

1. Ottakaa huomioon laaja-alaisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeva aikaisempi tutkimus.

2. Asettakaa sosiaalihuolto tasa-arvoiseksi terveydenhuollon rinnalle.

3. Kysykää eri alojen asiantuntijoilta, koska tietoa on.

4. Ottakaa huomioon markkinoiden laajentumisen epäsuorat vaikutukset. Esimerkiksi se, että palvelut tyypillisesti keskittyvät isoille yrityksille, jotka ovat pieniä tehokkaampia aggressiivisessa verosuunnittelussa. Tämä johtaa verotulojen vähenemiseen.

5. Ottakaa huomioon, että sosiaalipalveluissa joillekin ryhmille valinnanvapautta tärkeämpää on palveluiden hyvä saatavuus ja matala kynnys. On tärkeää kysyä, kehitetäänkö palvelua tuottajien vai käyttäjien näkökulmasta.

6. Selkeyttäkää ja konkretisoikaa, mistä ja millä tavalla (kenen kustannuksella) tavoitellut säästöt aiotaan tehdä.

7. Perustelkaa, halutaanko sosiaalipalvelujen markkinaistamista (ideologisin perustein) laajentaa silloinkin, kun se johtaa eriarvoisuuden lisääntymiseen ja esimerkiksi hoivan tason laskuun.

Hanna-Kaisa Hoppania työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa ja sosiaalipolitiikan lehtorina Tampereen yliopistossa.

Olli Karsio työskentelee tutkijana Tampereen yliopistossa ja työstää väitöskirjaa vanhustenhuollon ja sosiaalipalveluiden markkinoistamisesta.

Teksti on osa Tasa-arvovajeen sote-verkkosymposiumia, joka on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Lue myös:

Miten valinnanvapaudesta tuli valinnanpakko?

Share Button

Kommentit

  1. Erittäin hyvä ja tärkeä puheenvuoro! Tämä on ollut näkyvissä jo pari vuotta, mutta siihen ei ole vakavasti puututtu eikä saatu muutosta. THL:ssa sosiaali-ihmiset ja jotkut meistä terveysihmisistä (huom jakaantuminen) inisimme asiasta, mutta edes omassa talossa asia ei muuttunut.

  2. Sote uudistuksessa tärkeimmäksi on noussut terveyskeskuslääkärille pääsy sekä lääkärin määräämiin palveluihin pääsy. Kuinka monta kertaa kansalainen todellisuudessa käyttää vuosittain ko. palvelua. Useimmissa kunnissa kuntalaisissa on ns. suurkäyttäjät eli noin 10-15% väestöstä. Tuntuu kuin vähemmistölle kuntalaisista pitää saada toimiva palveluverkosto terveydenhuoltoon. Tietysti siitä hyötyy myös enemmistökin vai hyötykäyttää?
    Sosiaalipalveluista ei puhuta, jossa kuntalaisen arki ja toimintakyvyn ylläpitäminen on tärkeintä. Vammaisten asuminen, vanhusten palvelujärjestelmä sekä lastensuojelu ovat puhumattomia toimintoja hyvin useasti sote ryhmissä. Tutkimusta ja tietoa on olemassa valmiina. Aina ei tarvitse aloittaa kaikkea alusta uutena asiana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *