Miksi julkispalvelujen menestystarina halutaan hävittää Suomesta?

Share Button

Hyvinvointivaltio on demokratian suurimpia saavutuksia. Sen avulla Suomi nousi suosta eturivin kansantaloudeksi. Hallituksen ajamassa hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisten osallistuminen saattaa kaventua huomattavan paljon. Olisiko sosiaalipalvelujen järjestämisen tapa mahdollista vielä arvioida uudelleen?

Anneli Anttonen, professori (YTT)

Anttonen_0759
Pohjoismaat onnistuivat luomaan yhteiskunnan, jossa ihmiset tekevät tasavertaisesti yhdessä asioita, joita ei muuten saada aikaan. Yksi tärkeimpiä yhdessä tekemisen saavutuksia ovat julkiset kaikille tarkoitetut ja verovaroista rahoitetut palvelut. Julkinen palvelu ei tarkoita vain sitä, että kansalaiset itse rahoittavat ne. Kyse on avoimuudesta, luottamuksesta, osallistumisesta, puolueettomuudesta ja tasa-arvoisuudesta. Miten tärkeää onkaan ollut se, että kansalaiset ovat voineet osallistua lähellä heille tärkeiden palvelujen tuottamiseen. Julkinen syntyi siksi, että muut tahot ovat aina voineet valita asiakkaansa maksukyvyn tai yhteisöön kuulumisen perusteella. Voittoa tuottavat yritykset eivät kaipaa kansalaisia osallistumaan, ei myöskään yhtiöitetty palveluinstituutio. Sote-uudistus tarjoaa kansalaiselle paikkaa valitsijana ja valittajana.

Yksityisen yrityksen toiminta on vain harvoin avoimuuteen nojaavaa saati kansalaisia osallistavaa. Yrityksen tehtävä on voiton maksimointi omistajille, ei demokratian vaaliminen. Jos sote mahdollistaa sen, että lisäpalveluja voi ostaa omalla rahalla, palvelun laatu ei välttämättä ole kaikille enää sama eikä kohtelu puolueetonta. Eriarvoisuuden lisääminen toki voi olla hallituksen tavoitekin. Vain julkinen sektori, järjestöt ja osuuskunnat voivat muodostaa palveluinstituutioita, joissa osallistuminen ja kansalaisten tai palveluja tarvitsevien vahva vaikuttaminen ovat toiminnan päämääriä.

Julkinen palvelu ei tarkoita vain sitä, että kansalaiset itse rahoittavat ne. Kyse on avoimuudesta, luottamuksesta, osallistumisesta, puolueettomuudesta ja tasa-arvoisuudesta.

Julkispalvelut ovat erilaisia: lumiaurauksen ulkoistaminen on eri asia kuin ihmisen elämän kilpailuttaminen markkinoilla. Sosiaalipalveluissa toimitaan arjessa, inhimillisesti tärkeiden ja henkilökohtaisten asioiden äärellä. Nämä palvelut eivät toimi ilman vahvaa vuorovaikutusta ja avoimuuden vaalimista. Käyttäjien yhtä lailla kuin työntekijöiden pitää saada arvostella, tuoda esiin epäkohtia, mutta myös olla mukana neuvottelemassa, kehittämässä ja luomassa uutta palvelukulttuuria. Sosiaalipalveluille on ominaista yhteisöllisyys ja paikallisuus. Ne eivät helposti taivu alueiden sote-byrokratiaan, jossa jo nyt on näkyvissä erikoissairaanhoidon keskittämistä korostava teknokratia. Sosiaalipalvelun toimintatapaa ei ole ymmärretty soten valmistelussa.

Useimmat Euroopan maat paikallistavat sosiaalipalvelujaan ja luovat kyliin ja kaupunginosiin palveluja yhdistäviä hyvinvointikeskittymiä, jotka perustuvat kansalaisen osallistumiselle ja uudenlaisen yhteistuottajuuden vahvistamiselle. Tällaista toimintaa ei voi ohjata mikään muu taho kuin julkinen sektori. Esimerkiksi syrjäytyneiden nuorten yhteiskuntaan integroiminen tarvitsee koulun, työelämän, asumisen ja kulttuurin palveluja. Hyvinvointikeskukset kutovat yhteen myös julkista, järjestökenttää ja yrityksiä. Nopeita voittoja ei ole luvassa yhteiskunnissa, joissa pitkäaikaistyöttömyys, köyhyys ja nuorten syrjäytyminen lisääntyvät.

Julkispalvelu ja sukupuolten tasa-arvo kuuluvat yhteen. Hoivapalveluita on kehitetty maissa, joissa naisten työhön osallistuminen ja poliittinen vaikutusvalta on ollut vahvaa. Julkinen sektori muodostui Pohjoismaissa tärkeäksi työllistäjäksi. Suomen hienous on ollut julkisen vallan mahdollistama vahva ammatillisuus sosiaalipalveluissa. Päiväkodit ja vanhusten palvelutalot eivät ole otsikoissa siksi, että paljastuu uusia ja uusia väärinkäytöksiä, skandaaleja tai lahjontaa. Me olemme olleet ylpeitä julkisista palveluistamme. Miten sitten toimivat yhtiöt, yritykset ja yrityksiksi muutetut järjestöt: kilpailuttaminen heikentää pidemmälle jaksolla lähes aina työntekijän asemaa, palvelun laatua ja luottamusta. Ja jos ovet eivät aukene kansalaisten osallistumiselle ja vaikuttamiselle, niin veronmaksuhalukkuus katoaa. Miksi maksaa, jos ei hyödy?

Hyvinvointivaltio on demokratian suurimpia saavutuksia. Sen avulla Suomi nousi suosta eturivin kansantaloudeksi. Koulutus, terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ovat olleet välineitä luoda vaurautta ja tasa-arvoa sekä työtä naisille. Jos julkispalvelusta luovutaan ja kuntien nykyinen toiminta yhtiöitetään esitetyllä tavalla, siirrymme sellaiseen palvelujen maailmaan, jossa kansalaisilla ei ole paikkaa yhteisen hyvän vaalimiseen.

Hyvinvointiyhteiskunta ei laadi lakeja eikä kerää veroja. Vain valtio voi tällaisia asioita hoitaa. Paradoksaalista kyllä hallituksen ajamassa hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisten osallistuminen saattaa kaventua huomattavan paljon ja järjestöjen toiminta hiipua, koska paikallisuus ja yhteisöllisyys rajoittuvat piirileikkeihin. Olisiko vielä mahdollista arvioida uudelleen sosiaalipalvelujen järjestämisen tapa? Eikö puolueetonta rahaintressien yläpuolella toimivaa palvelutahoa tosiaan tarvita? Miten ihmeessä alueiden byrokratia voi tunnistaa paikalliset tarpeet, erityisyydet ja vahvuudet? Miten käy naisten ja sukupuolten välisen tasa-arvoisuuden tässä miesten luomassa sotessa?

Ehdotuksia soten valmistelijoille:

1. Sosiaalipalvelut on jätettävä valinnanvapauden ja yhtiöittämisen ulkopuolelle, kunnes on riittävä tieto siitä, mitä soten peruslinjauksista seuraa haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille.

2. Julkisen vallan tulee tuottaa palveluja entiseen tapaan, jottei vuosikymmenien aikana kertynyt ammatillinen ja hallinnollinen osaaminen häviä.

3. On teetettävä sukupuolivakutusten analyysi, sillä hoivapalvelut ovat erityisen tärkeitä naisille. Vanhoissa naisissa on paljon sellaisia, jotka ovat hoitaneet puolison ja hänen kuoltuaan jääneet yksin. Sosiaalipalvelujen työntekijöistä valtaosa on naisia. Pitää tietää etukäteen, miten sote vaikuttaa työntekijöiden asemaan, palkkaukseen, oikeuksiin ja täydennyskoulutusmahdollisuuksiin.

4. On huolehdittava siitä, että aluehallinto ei johda yhtäältä lääkärivaltaan eikä miesvaltaan. On suuri riski, että johto muodostuu terveydenhuollon miehistä. Tämä olisi valtava askel taaksepäin.

Anneli Anttonen työskentelee sosiaalipolitiikan professorina Tampereen yliopistossa.

Teksti on osa Tasa-arvovajeen sote-symposiumia, joka on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Lue myös:

Tappaako massahyödyn tavoittelu kodinomaisen hoivayrittäjyyden?

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *