Kalliit hoivapalvelut, edullinen omaishoito?

Share Button

Julkiset palvelut ovat merkittävästi keventäneet omaisten vastuuta hoivasta. Viime vuosikymmeninä julkisia palveluja on karsittu. Taustalla on ajatus, että julkinen sektori kaikille tarkoitettuine hoivapalveluineen on liian kallis. Omaishoivan arjen näkökulmasta kysymys kustannuksista näyttäytyy kuitenkin hyvin erilaisessa valossa.

Liina Sointu (YTT väit.)

liinasointi_rajattu 

 

 

 

 

 

 

Pohjoismaissa verovaroin rahoitetut julkiset hoivapalvelut ovat olleet tärkeä keino varmistaa, että jokainen saa tarvitsemansa hoivan riippumatta maksukyvystä ja omaisten mahdollisuudesta auttaa. Julkiset palvelut ovat myös merkittävästi keventäneet omaisten vastuuta hoivasta. Ennen niitä vastuu lankesi naisille, perheille ja lähiyhteisölle tavalla, joka ei modernissa palkkatyöyhteiskunnassa yksinkertaisesti ole mahdollinen – tai ainakin se vaatisi aivan toisenlaisen työn ja toimeentulon mallin.

Viime vuosikymmeninä julkisia palveluja on karsittu. Vanhushoivan järjestämistä ohjaa nyt tehokkuuden ja kustannussäästöjen tavoite. Taustalla on ajatus, että julkinen sektori kaikille tarkoitettuine hoivapalveluineen on liian kallis. Yksi vanhushoivan muoto nähdään kuitenkin edullisena ja kustannustehokkaana: omaishoito. Omaishoitoon kohdistuu suuria odotuksia ratkaisuna ikääntyvän väestön kasvavaan hoivatarpeeseen.

Omaishoito onkin edullinen vaihtoehto, jos sen kustannuksia tarkastellaan huomioiden vain ne rahassa mitattavat kustannukset, jotka hoivasta julkiselle taloudelle aiheutuvat.  Omaishoivan arjen näkökulmasta kysymys kustannuksista näyttäytyy kuitenkin hyvin erilaisessa valossa. Vaativaa hoivaa tarvitseva ihminen tarvitsee jatkuvasti lähelleen toista ihmistä. Tämä tosiasia asettaa rajat sille, miten pitkäksi aikaa ja kuinka kauaksi läheistään kotona hoivaava ihminen voi päivittäin kotoaan poistua. Hoivavastuun kokonaisvaltaisuuteen nähden omaishoidon tuen – josta läheskään kaikki omaishoivaajat eivät pääse osallisiksi – takaama kolme vapaapäivää kuukaudessa on alakanttiin mitoitettu apu.

Hoivasta syntyy väistämättä kustannuksia jollekulle: jonkun on annettava aikaansa ja nähtävä vaivaa sen eteen, että toisen ihmisen välttämättömät tarpeet tulevat tyydytetyiksi

Hoivasta syntyy väistämättä kustannuksia jollekulle: jonkun on annettava aikaansa ja nähtävä vaivaa sen eteen, että toisen ihmisen välttämättömät tarpeet tulevat tyydytetyiksi. Hoiva onkin aina jossain määrin kallista, kirjoittaa yhdysvaltalainen filosofi Eva Feder Kittay (2001). Julkisessa budjetissa liian korkealta vaikuttava hoivan hinta perustuu tottumukseen, että joku (nainen, työläinen, siirtolainen, ehkä nyt myös iäkäs puoliso) hoivaa ilmaiseksi tai ainakin halvalla (ks. Hoppania ym. 2016). Jos hoivan kustannukset korvattaisiin hoivaa antaville ihmisille täysimääräisesti ja oikeudenmukaisesti, olisi hoivaan varattava valtion ja kuntien budjeteissa moninkertainen summa nykyiseen verrattuna.

Omaishoivan arjen näkökulmasta näyttää siltä, että omaishoidon edullisuus vanhushoivan muotona perustuu siihen, että omaishoidon tuki ei kattavasti vastaa niihin tarpeisiin, joita ihmisillä on. Läheistään hoivaavat ihmiset tarvitsevat hetkiä, jolloin levähtää, virkistäytyä ja hoitaa välttämättömiä asioita ilman jatkuvaa huolta hoivaa tarvitsevasta läheisestä. Nämä hetket eivät ole mahdollisia ilman sijaishoidon palveluja. Toistaiseksi julkisia, verovaroin rahoitettuja sijaishoidon palveluja ei ole riittävästi ja tasa-arvoisesti kaikkien saatavilla. Läheistään hoivaavat ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa sen suhteen, onko heillä varaa hankkia tarvittavia palveluja yksityisesti.

Jotta vanhushoivapoliittinen tavoite omaishoivan lisäämisestä olisi oikeudenmukainen, on omaishoivaa tuettava runsailla, laadukkailla ja yhtäläisesti kaikkien saatavilla olevilla palveluilla.

Jotta vanhushoivapoliittinen tavoite omaishoivan lisäämisestä olisi oikeudenmukainen, on omaishoivaa tuettava runsailla, laadukkailla ja yhtäläisesti kaikkien saatavilla olevilla palveluilla. Tämä edellyttää irrottautumista ajatuksesta, että omaishoidolla säästetään julkisia varoja. Oikeudenmukainen ja tasa-arvoa edistävä vanhushoivapolitiikka ei ole mahdollinen ilman, että palveluihin käytetään riittävästi julkisia varoja. Hoivasta aiheutuvia kustannuksia tasaavaa vanhushoivapolitiikkaa tarvitaan, sillä ilman sitä kustannukset kasautuvat arkeen ja jakautuvat arjessa epätasa-arvoisesti.

 

Liina Sointu väitteli 9.9.2016 sosiaalipolitiikasta otsikolla ”Hoiva suhteessa: tutkimus puolisoaan hoivaavien arjesta”. Hän työskentelee tutkijana Insurance and the Problem of Insecurity -tutkimushankkeessa Tampereen yliopiston Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä. Hän kuuluu eri tieteenaloilla toimivien hoivatutkijoiden muodostamaan Viva-kollektiiviin, jonka tavoitteena on avoin keskustelu ja tieto vanhushoivapolitiikasta. Kollektiivin kirjoittama Hoivan arvoiset (Gaudeamus) ilmestyi syyskuussa 2016.

Lähteet

Hoppania, Hanna-Kaisa; Karsio, Olli; Näre, Lena; Olakivi, Antero; Sointu, Liina; Vaittinen, Tiina & Zecher, Minna (2016) Hoivan arvoiset: vaiva yhteiskunnan ytimessä. Helsinki: Gaudeamus.

Kittay, Eva Feder (2001) A Feminist Public Ethic of Care Meets the New Communitarian Family Policy. Ethics 111 (3), 523–547.

Van Aerschot, Lina (2014) Vanhusten hoiva ja eriarvoisuus, sosiaalisen ja taloudellisen taustan yhteys avun saamiseen ja palvelujen käyttöön. Tampere: Tampere University Press, Acta Universitatis Tamperensis 1971.

Lue myös:

Miksi julkispalvelujen menestystarina halutaan hävittää Suomesta?

Share Button

Kommentit

  1. hieno kirjoitus ja tutkimus kiitos! totta joka sana
    omaishoitaja sonkajärveltä

  2. Kiitos asiallisesta kirjoituksesta. Todellakaan omaishoidosta saatava omaishoidon tuki ei vastaa työn kuomittavuutta ja tuntuu , että meitä omaishoitajia käytetään tässä hyväksi, koska tunneside hoidettavaan on tärkeä. Yksi valtava epäkohta on ns. omaishoitajien vapaat. Itselläni kaksi omaihoidettavaa, joista pitäisi kertyä se 6 vapaapäivää/kk, Näin ei kuitenkaan ole koska hoidettavani ”lomailevat ”yhdessä samaan aikaan, niin vapaapäivät kutistuvat 3/kk, koska kunta maksaa osan heidän ”lomailustaan” ja jos he ”lomailisivat” erikseen vapaapäiviä ei olisi ollenkaan. Elikkä saan samat vapaat on minulla sitten 2 taikka yksi hoidettava. Työtä on joka tapauksessa kaksinkertainen määrä ja myöskin lepoa ja virkistystä kaipaisin sen minulle kuuluvan määrän. Tässäpä miettimistä päättäjille !

  3. Hyvä kirjoitus, mutta valitettava tosiasia on se, että talouden realiteetit puhuvat toista kieltä. Yhteiskunnassa, jossa annetaan niin moneen paikkaan ja niin monelle erilaisia etuja tai etuuksia joiden maksukyky perustuu valtiontalouteen ja ennen kaikkea BKT:hen ja sen kehityykseen, ei valitettavasti ole mahdollisuutta tarjota kaikkia tarvittavia palveluita yhteiskunnan toimesta. Tämä tuskin tulee koskaan muuttumaan, vaikka kuinka sitä haluaisimme muuttaa.

    Lisäksi on hyvä pitää mielessä, että vain ja ainoastaan puhtaan markkinatalouden keinoin (lue markkinatalous = asiakkaalla on täysi vapaus valita kuka tai ketkä hänelle palvelua tuottavat) voimme kehittää sellaisia palveluita maamme ikäihmisille, jotka vastaavat heidän yksilöllisiä tarpeita. Nämä tarpeet kehittyvät entisestään tulevaisuudessa, kun mietimme Suomalainen yhteiskunnan ikärakenteen muutosta ja sen mukana tuomia tarpeita. Ei virkamies taikka yhteiskunta kehitä palveluita sellaiseen suuntaan, joiden avulla tarpeet voidaan tyydyttää. Valitettavasti!

    Suosittelen lukemaan Timo Silvolan kirjoituksen maamme hyvinvointijärjestelmän rahoituksesta. Se pistää miettimään aika laajalti näitä asioita. Laitoin linkin kirjoitukseen. Hyviä ja omaa mieltä avaavia lukuhetkiä.

  4. Hyvä selvitys. Me naiset olemme kautta aikojen suostuneet hoitamaan ensin lapset ja sitten vanhukset. Mutta nyt tilanne on muuttunut. Me naiset olemme palkkatöissä ja se on tuntunut oikealta ratkaisulta. Lapset hoidetaan varhaiskasvatuksesta, mikä on erinomainen asia, vanhukset hoitavat itseään, kunnes tulevat liian huonokuntoisiksi. Huonokuntoiset tulee hoitaa yhteiskunnan toimesta mutta niin, että ne, joiden tulot ja varat riittävät, maksavat itse oman hoitonsa. Omaishoitajan elämän olen nähnyt olevan välillä todella raskasta, varsinkin jos hoidettava on mieleltään invalidi. Se taakka on liian suuri, se kuuluisi ammattilaisten harteille. Omaishoitajat palvelevat yhteiskuntaa ja veronamksajia, tekemällä työtä vuorotta muiden puolesta. Miehet on saatava myös tähän hoitoketjuun, heidän on hyvä opetella jo lapsesta lähtien arjen pyörittämistä.
    Ei julkinen raha lopu, jos veronmaksukykyä riittää eikä BKT ole ongelma, jos suomalainen tuote ja palvelu käy kaupaksii maailmalla, siihen taas markkinatalous vaikuttaa siten, että maailmalla kuluttajalla on oikeus valita paras tuote ja suomalaiset tuotteet eivät ole kovin usein parhaita, palveluista puhumattakaan. Osaaminen tai ehkä jopa halu osata puuttuu. Tähän tarvitaan muutos.
    Nim. Mummo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *